OSM-EXTRA 1/2010
Sinulla on käsissäsi ensimmäinen OSM-extra, Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) OSM-kisakonseptista kertova uutiskirje jäsenyhteisöille, opiskelijoille, sidosryhmille sekä muille opiskelijaliikunnan ystäville. Tiedotetta saa välittää eteenpäin.
OPISKELIJOIDEN SM-KISAT
Opiskelijoiden SM-kisauudistusprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että vuoden 2010 kisat on myönnetty. Myös kisojen uusi profiili on löytänyt muotonsa. Logon lisäksi on tehty OSM-lippuja, banderolleja sekä julistepohja. Kaikki nämä tuotteet ovat valmiina järjestäjien käytettäviksi. Myös uudet OSM-säännöt on hallitus hyväksynyt. Seuraavassa hieman lisätietoa siitä, mitä on odotettavissa tälle keväälle OSM-kisarintamalla.
Opiskelijoiden SM-kisahakemuksia saapui OLL:oon runsaasti uudistuksen myötä. Nyt myönnettyjen kisojen lisäksi marraskuussa järjestetään uutena opiskelijoiden kamppailu- ja voimailufestivaali, johon on lähdössä viisi lajia lisää taistelemaan SM-mitaleista. Yhteensä tänä vuonna järjestettävien OSM-kisojen määrä voi siis nousta vuosittaisesta 8-10 kisasta jopa seitsemääntoista lajiin. OLL:n hallitus päätti kisojen järjestelyoikeuksista 8.1.2010 kokouksessaan:
Vuodelle 2010 kisoja myönnettiin seuraaville tahoille:
Futsal 26.-28.3.: FC Johtajat ry ja TUrVoKe ry, Tampere Jääkiekko 15.-16.4. : Oulun Yliopiston urheiluseura, Oulu Ultimate 10.4. : TT-Lätty ja TUrVoKe ry, Tampere
Lentopallo 17.-18.4. : Tampereen teekkarien lentopallokerho, Tampere Jalkapallo 22.-23.4.: : Liikunnan Jalkapallojoukkue, JYY ja Sporticus, Jyväskylä
Salibandy 14.-15.5.: Rovaniemen korkeakoululiikunta ja ROKoKoo ry, Rovaniemi Kirkkovenesoudun sprintti 27.5. : Akademiska Roddklubben rf, Soutumiehet ry, Espoon Soutajat ry, Soutuseura SMARK, Helsinki
Maraton 14.8.: Helsinki City Marathon, Helsinki
Kirkkovenesoutu 19.9. : SU-41 Sulkavan Urheilijat ry. Sulkava
Pesäpallo 18.-19.9. : Otakoppi, Espoo
Sulkapallo (ajankohta ilm. myöh): Helsingin Yliopiston Sulkapalloyhdistys ry, Helsinki
Keilailu(ajankohta ilm. myöh): Opiskelijakunta HELGA, Kotiratakisa+ Finaali Helsinki
Vuodelle 2011 kisoja myönnettiin seuraaville tahoille:
Seikkailu-urheilu 20.-21.5 : Kainuun Liikunta ry, Kajaani
Ultimate 9.4 : TT-Lätty ja TUrVoKe ry, Tampere
OSM-kisoille laadittu oma logo sekä julistepohja
OSM-konseptilla on oma, Hannu Hirstiön suunnittelema logo, joka komeilee tämän extran yläkulmassa. Kisajärjestäjä on myös oikeutettu käyttämään OSM-julistepohjaa, jonka OLL toimittaa heidän käyttöönsä kisojen myöntämisen jälkeen.Julistepohjaan kukin kisajärjestäjä voi vaihtaa lajinsa kuvan sekä tapahtumansa tiedot. Oikealla näet julisteesta mallikuvan.
Kolme valtakunnallista liikuntajärjestöä sekä lajiliitot järjestävät yhdessä ensimmäisen opiskelijoiden kamppailu- ja voimailufestivaalin
Tämän ainutlaatuisen tapahtuman järjestelyt ovat jo käynnissä täyttä häkää. Festivaali pidetään 26-27.11.2011. Paikaksi sovittiin Tampereella sijaitseva Nääshalli, josta löytyy moneen lajiin valmiit suorituspaikat. Tapahtuman idean takana ovat kolme liikuntaliittoa: OLL, KLL ja SAKU ry. Mukana suunnittelemassa ovat olleet alusta asti Judoliitto, Karateliitto, Nyrkkeilyliitto,Taekwondoliitto ja Voimanostoliitto. Loput mukaan lähtevät lajit selviävät kevään aikana.
Lajiliitot lähtivät aktiivisesti mukaan OSM-uudistukseen
OSM-uudistuksen aikana tavattiin yhteensä kahdeksantoista lajiliiton toimijat. Lisäksi tavattiin opiskelijaurheiluseurojen aktiiveja sekä korkeakoulujen liikuntatoimien työntekijöitä. Tapaamisten tavoitteena oli sitouttaa tärkeitä ryhmiä mukaan OSM-kisakonseptin toteutukseen, jotta kisoilla olisi varmempi jatkuvuus myös tulevaisuudessa. Lajiliitot korostivatkin näkevänsä uudistuksen mahdollisuutena esitellä lajiaan opiskelijoille. OSM-kisojen koettiin toimivan ”lajin näyteikkunana” opiskelijaikäisille.
Tamperelaiset opiskelijat erityisen aktiivisia kisajärjestäjiä
Kevään OSM-kisat starttaavat opiskelijoiden Futsalin SM-kisoilla
OSM Futsal 2010 kisat järjestetään tutussa paikassa Tampereella Hervannassa. Kisat pelataan maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.3. Järjestettävät sarjat ovat miesten ja naisten kilpasarjat sekä rentosarja. Kisoihin voi ilmoittautua helmikuun ajan kisasivuston kautta. Tervetuloa taistelemaan suomenmestaruuksista!
Ultimaten OSM-kisat saavat jatkoa Tampereen Teknillisen Yliopiston ultimatekerho TT-Lätty järjestää ultimaten OSM-kisat lauantaina 10.4.2010 teknillisen yliopiston Tamppi Areenalla. Ilmoittautumiset 26.3.2010 mennessä osoitteeseen lauri.hiivala(a)tut.fi. Kisoissa järjestetään kilpa- ja rentosarja. Osallistumismaksut ovat 50 (kilpasarja) ja 30 euroa (rentosarja). Kilpasarja pelataan mixedinä, jolloin kentällä tulee aina olla vähintään kaksi naista. Rentosarjassa rajoituksia ei ole. Tervetuloa! Opiskelijoiden lentopallon SM-kisat tekevät Come Backin!
Kisat pidetään Tampereella 17.-18.4.2010. Kisoissa on kolme sarjaa: kilpasarjat sekä miehille että naisille (100 e/joukkue) sekä sekajoukkueilla pelattava rentosarja (80 e/joukkue). Lisätietoja sekä ilmoittautumiset 28.3.2010 mennessä osoitteeseen henna.korpiniemi(a)tut.fi. Päästä sisäinen tiikerisi valloilleen Tampereella! Tervetuloa!
Pesäpallon OSM:n järjestelyt käynnissä hyvissä ajoin Espoon Otaniemessä toimiva OtaKoppi ry järjestää yhteistyössä Pesäpalloliiton ja Espoon Pesiksen kanssa opiskelijoiden pesäpallon SM-kisat 18-19. syyskuuta. Kisoihin odotetaan yli kahtasataa pesäpalloilevaa opiskelijaa kisaamaan rento- ja kilpasarjojen voitoista, eikä jälkipelejäkään ole unohdettu. Kokoa siis oma joukkueesi ja tule syyskuussa Espooseen! Lisätietoja
Omasta puolestani haluaisin sanoa paljon kiitoksia kaikille OSM-uudistusprojektissa mukana olleille. Erityiset kiitokset haluaisin osoittaa vielä kisajärjestäjille, jotka tekevät hyvin arvokasta vapaaehtoistyötä opiskelijaliikunnan parissa!
Laura Lammi
OSM-projektisihteeri 15.8.2009-31.1.2010
OSM-kisojen parissa jatkaa:
: Hallituksen jäsen Sofi Weckman, sofi.weckman(a)oll.fi, p. 044 780 0216
|
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatio, joka edustaa Suomen kaikkia yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. OLL toimii myös opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorina ja lähettää Suomen joukkueet opiskelijoiden kansainvälisiin arvokilpailuihin. OLL:n tarkoituksena on opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, opiskelukyvyn ja terveyden edistäminen liikunnan avulla. OLL:n tavoitteena on korkeakoulujen liikuntaolosuhteiden ja -kulttuurin vahvistuminen. |
|